maanantai 12. huhtikuuta 2010

9

Eeeeei, mun elämä on pilalla! Oon unohtanu kirjottaa tänne eilen, joten pahoittelen tätä. Jos tätä ylipäänsä kukaan tosissaan lukee. :D Mutta niin, eilen oli periaatteessa lagipäivä kavereiden kanssa sun muuta sellaista tylsää, josta ei ois kyllä kovinkaan paljon kirjottamista ollutkaan.

Tänään heräilin taas seitsemän aikoihin kattelemaan Paavo Pesusientä, että heräilin siinä jotain tunnin aikasemmin, mitä olisi tarvinnut. Mutta Pesusieni oli näkemisen arvonen. Eli, en missannut mitään. Ja mulla oli muutenkin nyt noin 1,5 tuntia enemmän aikaa laittaa itteni!

Olin joskus 08:20 valmis ja koulu alkais vasta tasan yheksältä, joten päätin, että menisin kuitenkin jo koululle. Pihalla oli kiva ilma, melkeen aurinko paistoi. Viivi tuli koululle ja toi mukanaan saippuakuplia, joita me sitten puhalleltiin pitkin päivää, myös Millakin puhalteli.

Koulu loppui joskus yhen maissa, eli tänään oli siis tosi helppo päivä. Koulun jälkeen poikettiin kaupassa, Viivi osti mulle Classic kermatoffeisen, jonka sitten myöhemmin maksoin sille takasin. Milla ja Viivi siis tuli meille ja Anttikin hihhuloi meidän seurassa. Meillä me vaan jotain lagittiin ja katottiin iha vitu hauskoja videoita. Youtubesta siis.

Joskus puoli viieltä Viivi katosi kuin pieru saharaan. Joten päätettiin Millan kanssa tehdä tee-se-itse saippuakuplia, jotka oli aika katastrofi ja sai meidät turhautumaan, koska niistä tuli yks saippuakupla kerrallaan. Mutta sitten Antti taas liitty meidän seuraan ja istuskeltiin mein terassilla. Siinä oli huikeat 17 astetta lämmintä, mikä on good, koska rakastan kesää ylikaiken. Sais vaan kaikki lumet sulaa pois, nii pääsis riehuu iha kunnolla.

Sitten ku me luovutettiin niiden saippuakuplien kanssa, Milla lähti käymään kotona ja mä jäin syömään ruokaa. Söin perunoita ja makkarakastiketta, omnom. Soittelin sen jälkeen Millalle ja lähettiin pihalle yhdessä. Millan oli tarkotus tulla mua vastaan, mutta sitä ei näkyny, joten talsin Millan talolle, josta se anteeksipyytelevästi tuli ulos. Siis, eihän meiltä oo Millalle pitkä matka, mutta kuitenkin. Mentiin kirjastolle, kuten tavallisesti ja naurettiin taas ihan hirveesti.

Sitten me alettiin puolustaa Lassia, ku kaikki dissas sitä. Sitte Artoki alko jotai aukoo meille ja me vaa naurettii nii se helahti heti punaseksi. Mua ärsyttää tollaset pennut, jotka luulee olevansa jotai, mut onki vaa jotai n0life kortsunpuhaltelijoita, huhhuh. Mun puolesta ne sais heittää koirille. Mut Milla on ihana! Sitä ei saa heittää koirille. REMEMBER THAT!

joskus 19:20 tulin kotiin ja istahdin tähän koneelle. Oon sen jälkeen vaan ladannu musiikkia, kuten Mötley Crüen koko tuotannon, ja se on hyvä asia, koska Mötley Crüe on helvetin hyvä bändi. Oon kans jutellu Lindalle vitusti liikaa, okei en. Lindalle ei voi jutella liikaa. Koska se on ihana. Niin ja sitten neuvoteltiin Cecin kanssa siitä vapusta. Oikeesti murr, jos mä en pääse sinne yöksi, koska mun vappu on sitten _täysin_ pilalla. Ja jos sataa vettä, minä ja Ceci vedetään sadetanssi.

Nyt ajattelin, että voisin lähtee syömään jotain ja sit nukkumaan. Käyn varmaanki aamulla suihkussa. Kattelen vielä teeveetä ja tekstailen, mut anyways, jätän mun koneen nyt.

CYA GUYS !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti